>Edistystä


>Kuluneen viikon aikana olen Villen taksvärkkivavustuksella syöttänyt muutaman sivun (eli pari-kolmesataa henkilöä) Mahlman-sukua tietokantaan. Lisäksi olen kaivellut esi-isäni Antti Matinpoika Kärjen s. 1712 perheen tietoja. Löysin mm. hänen poikansa Matin toiselle vaimolle (joka on esiäitini) vanhemmat ja lisää sisaruksia Reisjärven Järvenpäästä. Heistä käytettiin tavasta poiketen ajoittain sukunimeä Lankinen joten epäilen heidän olleen kotoisin jostakin Kalajoen? Lankisesta mutta en ole vielä pystynyt varmentamaan asiaa.

SAY:n (Suomen Asutuksen Yleisluettelo) mukaan Antti Matinpoika tulee Kalajoen Etelänkylän Kärjen eli Kärjän tilan isännäksi 1743 mutta en ole saanut vielä selville mistä hän sinne tulee ja millä perusteella Edellinen isäntä oli nimittäin Kalajoen nimismies Erik Fortell joka ei näyttäisi olevan Antille mitään sukua.

Taustatietona edelliselle etsinnälle olen kerrannut Suur-Kalajoen historian molempia osia, mutta erityisesti ykkösosaa joka käsittelee Suur-Kalajoen asuttamista.

Tänään sain yhteystiedon henkilöön joka voisi tietää enemmän Kärje/Kärjän suvusta mahdollisesti tehdystä selvityksestä. Nyt olen mökillä muutaman päivän joten jatkanen lähinnä Mahlmanin suvun kimpussa.

Mainokset

Tietoja Markku Tahkokorpi

Uusiutuvan energian, energiatehokkuuden ja kevyen liikenteen edistäjä, sukututkija.
Kategoria(t): Sukututkimus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s